KESTÄ HIUKKASEN PIDEMPÄÄN - Gary Wilkerson

Oletko koskaan tehnyt pitkää ajomatkaa ja muutaman sadan kilometrin ajettuasi nähnyt viitan, joka kertoo, että määränpääsi on vain viidenkymmen kilometrin päässä? Ajattelet silloin, että nuo jäljellä olevat kilometrit kuluvat nopeasti, mutta sitten matkanteko tuntuu hitaalta. Matkan viimeinen taival tuntuu vaikeimmalta.
Samaa voidaan sanoa uskostamme kovissa olosuhteissa. Isäni sanoi aina minulle: ”Poika, kun sinusta tuntuu, että tahdot luovuttaa. Kun sinusta tuntuu, että elämäsi on joutunut pois raiteiltaan etkä kuule Jumalan ääntä, pidä silloin kiinni! Viimeinen taival on vaikein”.
”Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri” (Hebr.10:35).
Tahdon rohkaista sinua kestämään vähän pidempään. Tiedän, että sinusta tuntuu, kuin unelmasi ei toteutuisi koskaan, ja haluat luovuttaa. Jumala sanoo sinulle: ”Kestä hiukkasen pidempään, rakas lapseni. Voittosi on lähellä”.
Olen tavannut niin monia ihmisiä, jotka elävät keskinkertaista elämää, koska Jumalan lupaukset toteutuivat heistä liian hitaasti. Jos he olisivat kestäneet hiukan pidempään, he olisivat nähneet kaipaamansa unelman toteutuneena. He luopuivat uskosta, vetäytyivät rohkeudestaan, hylkäsivät unelmansa ja päämääränsä. Tehdessään niin he alkoivat elää hiljaisessa epätoivossa, koska eivät enää luottaneet täysin Jumalaan.
Kun emme enää usko, että Jumala tekee suuria tekoja, siirrymme elämään omassa voimassamme, täysin ilman Hänen voimaansa. Kestä siis hiukkasen pidempään, koska ”tehtyäsi Jumalan tahdon, saat, mitä Hän lupasi.”