ISÄN MYÖTÄTUNTOINEN SYDÄN

Herra johti minut lukemaan Nehemian kirjan toisen luvun, ja näin jotakin, mitä en ollut ennen huomannut. Luku sisältää rohkaisevan kertomuksen kaikille, jotka tulevat Herran luo raskain sydämin,
Nehemia oli Persian kuninkaan, Artahsastanin juomanlaskija. Tämä merkitsi sitä, että hänen tehtävänsä oli maistaa viinejä, ennen kuin ne vietiin kuninkaan pöytään. Siten varmistettiin, ettei niitä ollut myrkytetty.  Ajan kuluessa Nehemiasta tuli kuninkaan luottopalvelija.
Nehemia sai veljeltänsä uutisia, että Jerusalem oli raunioina. Väestö oli vähentynyt, ja kansa oli kurjassa kunnossa. tilanne paheni päivä päivältä. Tämä repi Nehemian sydämen rikki.  Hän rakasti Juudaa ja Jerusalemia ja alkoi surra yhä enemmän.
”Niisan-kuussa, kuningas Artahsastan kahdentenakymmenentenä hallitusvuotena, kun viini oli hänen edessään, otin minä viinin ja annoin sen kuninkaalle. Kun minä en ollut ennen ollut hänen edessään murheellisena, sanoi kuningas minulle: ’Minkä tähden sinä olet niin murheellisen näköinen? Ethän ole sairas? Sinulla on varmaan jokin sydämensuru’. Silloin minä peljästyin kovin” (Neh.2:1-2). 
Ymmärtäkää, ettei kansalla ollut lupa tulla kuninkaan eteen surullisena, etenkään ei hovin palvelijoiden. Nehemia tiesi, että se voisi maksaa hänelle hänen henkensä ja hän pelkäsi kovin. Kuningas oli kuitenkin täynnä myötätuntoa, sillä hän näki Nehemian murheen. Raamattu sanoo, että hän antoi masentuneelle palvelijalleen kirjeen, avasi hänelle kuninkaallisen aarrekammion. Sitten kuningas antoi Nehemialle, mitä tämä halusi: luvan mennä Jerusalemiin jälleen rakentamaan temppeliä ja kaupungin muureja.
Tämän kohdan kautta Herra ilmaisi minulle: Jos Nehemian oli mahdoton tulla kuninkaan eteen surullisen, kurjan näköisenä ja kuitenkin saada armon hänen edessään, kuinka paljon enemmän kuningas Jeesus näyttääkään myötätuntoa ja antaa meille jokaiselle lapselleen siunaustaan, kun olemme murheisia? Osoittaisiko pakanakuningas enemmän armoa masentuneelle palvelijalleen kuin meidän armollinen kuninkaamme? Ei varmasti! Isän sydän on aina kosketettu myötätunnolla lapsiaan kohtaan.