PELKKÄ PAIMENPOIKA by Nicky Cruz

Daavid oli vain nuori paimenpoika, joka hoiti isänsä lampaita, kun Jumala valitsi hänet Israelin kuninkaaksi. Jumala oli hyljännyt Saulin kuninkaana, koska Hän oli paha. Siksi Hän lähetti profeetta Samuelin etsimään Daavidia, pelkkää paimenpoikaa. ”Hän oli verevä, kaunissilmäinen ja sorea nähdä. Ja Herra sanoi: ’Nouse ja voitele tämä, sillä hän se on’. Niin Samuel otti öljysarven ja voiteli hänet hänen veljiensä keskellä. Ja Herran henki tuli Daavidiin”(1 Sam.16:12 - 13).

Yritä kuvitella, miltä Daavidista tuntui tuolla hetkellä. Kuinka hän saattoi mitenkään kuvitella itsensä tulevaksi Israelin kuninkaaksi? Pystyikö hän edes tajuamaan, mitä oli tapahtumassa? Hän oli vain poikanen, joka hoiti lampaita, yrittäen ajatella ottavansa isänsä asiat hoitaakseen jonakin päivänä. Paimenen työ oli kaikkein alhaisin homma, jonka kukaan saattoi saada itselleen. Iisain nuorimpana poikana Daavid oli lähetetty niitylle joka päivä pitämään huolta laumoista. Hänen veljensä saivat ”tärkeämpiä’” tehtäviä. Isäkään ei osannut nähdä mitään suuruutta Daavidin sydämessä.
Jumala muutti kaiken tämän. Hän näki Daavidin sydämen ja astui tekemään hänen kanssaan liiton, suuren ja kunniakkaan tulevaisuuden, paljon paremman kuin Daavid olisi koskaan kuvitellut itselleen.

Tuohon aikaan Daavid oli täysin tyytyväinen elämäänsä niityillä yksin Jumalan kanssa. Hänellä oli tapana juosta ruohikossa ja laulaa Herransa edessä, palvoen, rukoillen ja nauttien ihanasta vuoristoilmasta. Aikaisin aamulla hän etsi kohdan korkealta kalliolta ja katseli majesteetillista auringonnousua, hengittäen sisään värejä, kun ne muuttuivat hetki hetkeltä. Joka aamu hän nautti pohjoistuulesta vahvistaen luitaan saadessaan viettää aikaa vapaudessa, avarassa paikassa.

Juuri noilla niityillä Daavid kohtasi Jumalan ensi kertaa. Hän oppi puhumaan Hänen kanssaan ystävänä. Siksi Daavidin psalmit ovat niin kauniita ja inspiroivia. Psalmeissa hän vie meidät takaisin niihin päiviin, jolloin hän oli kahden Herran kanssa. He tanssivat yhdessä niityillä, pitivät huolta lampaista, kasvoivat rakkaudessa ja ystävyydessä.

”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja. Päivä sanoo päivälle, ja yö ilmoittaa yölle.... Auringolle hän on tehnyt niihin majan. Se on niin kuin ylkä, joka tulee kammiostaan, se riemuitsee kuin sankari rataansa juostessaan. Se nousee taivasten ääristä ja kiertää niiden toisiin ääriin, eikä mikään voi lymytä sen helteeltä”(Ps.19:1-2, 4-6).

Paimenena Daavid rakasti Jumalaa hartaasti, ja Jumala piti sitä arvossa.

__________ 
Nicky Cruz, kansainvälisesti tunnettu evankelista ja tuottoisa kirjailija, kääntyi Jeesuksen Kristuksen luokse väkivallan ja rikoksen elämästä kohdattuaan David Wilkersonin New Yorkissa v. 1958. Hänen dramaattinen kääntymiskertomuksensa julkaistiin ensi kerran David Wilkersonin kirjassa Risti ja Linkkuveitsi ja myöhemmin hänen omassa suosikkikirjaksi muodostuneessa Juokse poika, juokse.