“SANO, ETTEI SE OLE NIIN”

Eräänä aamuna seurakunta heräsi kauheaan skandaaliin. Me kaikki punastuimme kuullessamme, että eräs evankeliumin pastori oli tuhlannut miljoonia dollareita hienoihin autoihin, upeisiin koruihin, ylellisiin taloihin, kalliisiin viineihin! Jumalattomat nauroivat ja pilkkasivat, ja Jeesuksen nimestä tuli vitsailun ja satiirin aihe. Sitten maailmalle kerrottiin, että kansakunnan ykkössynninjulistaja oli saatu kiinni synnistä! Taaskin Jumalan ihmiset huusivat: ”Sanokaa, ettei se ole niin”. Me katselimme monien seurakuntien kamalaa pienenemistä. Kaiken sen keskellä, kuulimme nämä tervehdyttävät sanat, jotka ovat niin totta: ”Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta”(1 Piet.4:17).

Miksi seurakunta järkyttyi niin kovasti? Meitä oli varoitettu siitä, että tuomio on ovella, ja sen pitää ensin alkaa Jumalan huoneesta. ”Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset? Ja ’jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?’ "(1 Piet.4:17 -18). Jumalan tuomio omassa huoneessaan on niin äkillinen ja pelottava, että ihmisten korvat soivat, kun he kuulevat siitä. Kun Jumala tuomitsi Eelin suvun, hän sanoi: "Katso, minä teen Israelissa sellaisen teon, että joka sen kuulee, sen molemmat korvat soivat. … minä tuomitsen hänen sukunsa ikuisiksi ajoiksi sen rikoksen tähden, kun hän tiesi poikiensa pilkkaavan Jumalaa eikä pitänyt heitä kurissa”(1 Sam.3:11 ja 13).

Kun Jumala tuomitsi Israelin ja Manassen suvun korruption tähden, hän sanoi: ”Katso, minä annan sellaisen onnettomuuden kohdata Jerusalemia ja Juudaa, että joka sen kuulee, sen molemmat korvat soivat”(2 Kun.21:12). Jumala kertoi myös Jeremialle, että sellaiset tuomiot lankeavat pian Israelin huoneelle, että ”jokaisen korvat soivat, joka sen kuulee”(Jer.19:3). Hepreankielessä ”korvien soiminen” merkitsee, että korvat kuulevat kovaa meteliä ja punastuvat häpeästä. Jopa pahojen ihmisten korvat punottavat.

Jos Jumala aiheuttaa korvien soimisen tässä kansakunnassa sen kautta, mitä näemme ja kuulemme hänen tuomioistaan seurakuntaa kohtaan, minkälainen kauhistava tuomio lankeaakaan tämän yhteiskunnan ylle? Tämän kansan media on iloinnut uskonnon vääntämisestä urheiluksi. He ovat saaneet koko kansakunnan epäilemään kaikkea pyhää saarnaa ja tehneet kaikista julistajista huoria ja pellejä. Ihmiset nostavat lasinsa juodakseen: ”Malja kaikille helvetin tulen julistajille”. Kaikki se kuitenkin muuttuu yli yön! Jumala panee maailman korvat soimaan, koska yhtäkkiä tulee tuho! Äkillinen kuolema! Me taas voimme nostaa katseemme ylös ja iloita, koska tiedämme, että meidän vapautuksemme on lähellä(ks. Luuk.21:28).