SALATTU SYNTI
Kun Israelin kansa oli leiriytyneenä Siinain vuorella, heidät ympäröi yhtäkkiä paksu pimeys ja uskomaton leiskuva tuli. Näiden ihmeellisten luonnonvoimien keskeltä Jumala puhui: ”Nämä sanat Herra puhui koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä”(5 Moos.5:22).
Tämän tapahtuessa israelilaiset jäykistyivät pelosta. He olivat varmoja, että he kuolisivat, ennen kuin Herran ääni lakkaisi puhumasta. Lopulta ääni hiljeni, salamat lakkasivat sinkoilemasta, järistys loppui, ja ennen pitkää aurinko alkoi paistaa. Kun ihmiset katselivat ympärilleen, he näkivät kaikkien olevan elossa. He olivat siis todella kuulleet Jumalan äänen ja jääneet eloon!
Ilmeisesti tämän uskomattoman ilmestyksen päätyttyä Israelin vanhimmat ja sukujen päämiehet kokoontuivat. Varmaan luulit, että se olisi ollut ihmiskunnan historian suurin ylistyskokous. Siitä ei kuitenkaan muodostunut ylistyskokousta, ei sinne päinkään. Vaikea uskoa, mutta vanhimmat sanoivat Moosekselle: ”Me emme pysty ottamaan vastaan tällaista kokemusta. Emme halua kuulla enää Jumalan pelottavaa ääntä. Jos hän puhuu meille uudestaan tällä tavoin, kuolemme. Tästä lähin haluamme kuulla hänen sanansa ihmisen äänellä”.
Heidän reaktionsa on täysin hämmästyttävä. Miksi kukaan suhtautuisi tällä tavalla sellaiseen Jumalan tekemään ihmeeseen? Kerronpa miksi: Israelilaisten salaisten syntien takia, joita heillä oli sydämessään. He palvelivat salaa epäjumalia.
On aivan uskomatonta, että tämä kansa edelleen piti kiinni pienistä kultaisista jumalankuvistaan, joita he olivat tuoneet Egyptistä. Apostoli Stefanus sanoi näiden jumalankuvien olleen ”kuvia, jotka te olitte tehneet kumarrettaviksenne”(Ap.t.7:43). Israelilaiset olivat veistäneet ne egyptiläisten jättikokoisten kultaisten vasikoiden näköisiksi, joita siellä oli palvottu. He rukoilivat: ”Sinä veit meidät pois Egyptistä. Sinä olet meidän Jumalamme.” Nyt erämaassakaan he eivät olleet päästäneet irti tuosta kauheasta epäjumalanpalveluksesta.
Stefanus nimitti tätä kansaa ”erämaan seurakunnaksi”( jae 38). Hän ihmetteli, että senkin jälkeen, kun Herra oli puhunut heille kuuluvasti, heidän sydämensä olivat kääntyneinä Egyptiin. Hän sanoi heille: ”Mutta häntä meidän isämme eivät tahtoneet totella, vaan … kääntyivät sydämessänsä jälleen Egyptiin (jae 39).
Voit nähdä, miksi Jumalan ääni pani nämä ihmiset vapisemaan. He myös luulivat, että he kuolisivat pyhän, voimallisen Jumalan, ei minkään elottoman, veistetyn jumalankuvan edessä. Jumalan Henki tarttui heidän sieluunsa, ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi.
Tämän tapahtuessa israelilaiset jäykistyivät pelosta. He olivat varmoja, että he kuolisivat, ennen kuin Herran ääni lakkaisi puhumasta. Lopulta ääni hiljeni, salamat lakkasivat sinkoilemasta, järistys loppui, ja ennen pitkää aurinko alkoi paistaa. Kun ihmiset katselivat ympärilleen, he näkivät kaikkien olevan elossa. He olivat siis todella kuulleet Jumalan äänen ja jääneet eloon!
Ilmeisesti tämän uskomattoman ilmestyksen päätyttyä Israelin vanhimmat ja sukujen päämiehet kokoontuivat. Varmaan luulit, että se olisi ollut ihmiskunnan historian suurin ylistyskokous. Siitä ei kuitenkaan muodostunut ylistyskokousta, ei sinne päinkään. Vaikea uskoa, mutta vanhimmat sanoivat Moosekselle: ”Me emme pysty ottamaan vastaan tällaista kokemusta. Emme halua kuulla enää Jumalan pelottavaa ääntä. Jos hän puhuu meille uudestaan tällä tavoin, kuolemme. Tästä lähin haluamme kuulla hänen sanansa ihmisen äänellä”.
Heidän reaktionsa on täysin hämmästyttävä. Miksi kukaan suhtautuisi tällä tavalla sellaiseen Jumalan tekemään ihmeeseen? Kerronpa miksi: Israelilaisten salaisten syntien takia, joita heillä oli sydämessään. He palvelivat salaa epäjumalia.
On aivan uskomatonta, että tämä kansa edelleen piti kiinni pienistä kultaisista jumalankuvistaan, joita he olivat tuoneet Egyptistä. Apostoli Stefanus sanoi näiden jumalankuvien olleen ”kuvia, jotka te olitte tehneet kumarrettaviksenne”(Ap.t.7:43). Israelilaiset olivat veistäneet ne egyptiläisten jättikokoisten kultaisten vasikoiden näköisiksi, joita siellä oli palvottu. He rukoilivat: ”Sinä veit meidät pois Egyptistä. Sinä olet meidän Jumalamme.” Nyt erämaassakaan he eivät olleet päästäneet irti tuosta kauheasta epäjumalanpalveluksesta.
Stefanus nimitti tätä kansaa ”erämaan seurakunnaksi”( jae 38). Hän ihmetteli, että senkin jälkeen, kun Herra oli puhunut heille kuuluvasti, heidän sydämensä olivat kääntyneinä Egyptiin. Hän sanoi heille: ”Mutta häntä meidän isämme eivät tahtoneet totella, vaan … kääntyivät sydämessänsä jälleen Egyptiin (jae 39).
Voit nähdä, miksi Jumalan ääni pani nämä ihmiset vapisemaan. He myös luulivat, että he kuolisivat pyhän, voimallisen Jumalan, ei minkään elottoman, veistetyn jumalankuvan edessä. Jumalan Henki tarttui heidän sieluunsa, ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi.