SUUREMPIA ASIOITA ON TULOSSA by Gary Wilkerson

Jumala tahtoo tehdä kauttamme mahtavia asioita. Hän tahtoo ilmaista rakkautensa maailmalle meidän kauttamme. Jos riipumme kiinni jossakin, joka estää häntä suorittamasta sitä, esimerkiksi pahansuopaisuudessa, siinä ettemme luota häneen kaikissa asioissa, hän kyllä antaa meidän ymmärtää sen.
Joskus Jumala tahtoo meidän lisäävän jotakin elämäämme, ennen kuin hän tuo esille parhaansa. On kyseessä asia, jonka olemme jättäneet tekemättä. Silloin hän haluaa meidän kysyvän itseltämme: ”Olenko ollut liian hidas vastaamaan johonkin, mitä Jumala on pyytänyt minua tekemään?”

Tästä löydämme esimerkin Apostolien teoissa, kun opetuslapset ottivat uuden apostolin Juudaksen sijaan. Ollessaan yläsalissa he heittivät arpaa ja valitsivat Mattiaan. Se näytti heistä pikkuasialta. Samat miehet olivat nähneet Jeesuksen tekevän ihmeitä, avaavan sokeiden silmiä. ajavan ulos riivaajia, jopa herättävän kuolleista. He olivat nähneet Jumalan valtakunnan edistyvän maan päällä enemmän kuin koskaan aiemmin historiassa. Kun Kristus astui ylös taivaisiin, hän antoi heille ihmeellisen sanan: ”Te tulette tekemään suurempiakin tekoja, koska minä lähetän Pyhän Hengen. Hän antaa teille voiman. Suurempia asioita on tulossa!” (ks. Ap.t.1:1-8).

Tosiaankin nämä samat opetuslapset lähtisivät Israelin rajojen ulkopuolelle ja Lähi-itään, Eurooppaan ja Intiaan ja Afrikkaan, saarnaamaan hyvää uutista Kristuksesta kansoille vielä heidän omana aikanaan. Miksi olisi ollut tärkeätä valita yksi opetuslapsi? He tekivät sen siitä yksinkertaisesta syystä, että Pietari koki Jumalan tahtovan sen tehdyksi.

”Ja niinä päivinä Pietari nousi veljien keskellä… ja sanoi: ’Miehet, veljet, sen raamatunsanan piti käymän toteen, jonka Pyhä Henki on Daavidin suun kautta edeltä puhunut Juudaasta …Sillä hän oli meidän joukkoomme luettu ja oli saanut osalleen tämän viran’”(Ap.t. 1:15- 17). Pietari tarkoitti Psalmia 109: 8: ”Ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.”

Tässä on nykyisen seurakunnan opittava tärkeä läksy. Ei pidä koskaan ohittaa sydämessä kuuluvaa nalkutusta, kuinka pientä hyvänsä. Jumala asettaa sormensa näihin asioihin syystä: näyttääkseen sydämemme vastauksen hänelle. Vielä suurempia asioita tapahtuu!