LAHJAKSI OLETTE SAANEET by Gary Wilkerson

Jumalan lapsina meidän pitäisi olla tekemässä Isämme töitä, Jumalan missiota.

Joskus ihmiset ymmärtävät tekemisemme väärin. Joskus jopa oman seurakuntamme väki tai yhteisö voi käsittää meidät väärin ja sanoa: ”Sinä katsot liian kauas etkä välitä minun tarpeistani.”

On totta, ettemme pysty tyydyttämään ympärillämme olevien tarpeita, jos katsomme liian kauas. Silloin teemme väärin. Me olemme täällä seurakuntana aivan samassa asemassa kuin Jeesus ollessaan maan päällä. Meidän tulisi huolehtia toistemme tarpeista. Jos sinulla on tuskaa, olet masentunut, sidottu, vapauttamisen tarpeessa tai etsit Hengellä täyttymistä, seurakunta on sinun palvelijasi näissä tarpeissa.

On tärkeätä ymmärtää, että tarpeesi tullessa tyydytetyksi, sinulta odotetaan: ”lahjaksi olet saanut, anna lahjaksi”. Jeesuksen lähettäessä opetuslapsiaan saarnaamaan evankeliumia, hän sanoi heille: ”Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa(Matt.10:7-8).

Haluatko Jumalalta vielä enemmän? Kun olet saanut yhden annoksen, anna se eteenpäin. Tule takaisin saamaan toista annostasi ja anna sekin pois. Sitten palaa saamaan kolmas annos ja seuraa samaa linjaa.

Jumalan mission periaate on ”Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat”. Mitä enemmän saat siunausta, sitä enemmän sinun on annettava pois. Mitä enemmän annat, sitä enemmän Jumala vuodattaa sinuun lisää, niin että voit taas antaa enemmän.

Jumalan kansana meidät on kutsuttu heijastamaan Jumalan kirkkautta, voimaa ja rakkautta. Meidän tulee saada se häneltä ja antaa toisille.

Meidän tulee antaa yhtä paljon lahjaksi kuin olemme saaneetkin.