VOIMALEIPÄÄ

Vietin kerran kokonaisen viikon rukoillen Herran edessä. Pyysin häneltä lohdutuksen ja toivon sanaa niille uskoville, jotka olivat ottaneet meihin yhteyttä kirjeitse. Rukoilin työskennellessäni New Yorkissa päihdeongelmaisten ja alkoholistien sekä kodittomien kanssa: ”Herra, näen joka suunnassa kipua, masennusta, murhetta ja ongelmia. Minkä sanoman voisin antaa näille suuren puutteen alaisille? Minkä sanan annat heille? Varmaankin sinä välität näistä kallisarvoisista ihmisistä. Varmaan haluat antaa heille vapauttavan sanan.”

Herra antoi minulle varmuuden siitä, että hän vahvistaa jokaista lastaan vihollista vastaan oikealla tavalla. Tämä voima tulee vain sen leivän syömisestä, joka on lähetetty alas taivaasta. Hengellinen terveytemme riippuu tämän leivän saapumisesta luoksemme.

Kuuntele tarkkaan Jeesuksen sanoja: ”Niin kuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani(Joh.6:57). Jeesus oli niin läheisessä yhteydessä Isäänsä ja niin antautunut vain hänen tahtonsa toteuttamiseen, että Isän sanoista tuli hänen varsinainen ruokansa ja juomansa. Jeesusta piti elossa joka päivä Isänsä tahdon kuuleminen ja näkeminen. Tämä johtui pelkästään siitä, että hän vietti paljon aikaa yksin Isänsä kanssa.

Kristus sanoi opetuslapsilleen: ”Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä"… Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa(Joh.4:32,34). Hän myös opasti heitä: ”Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava"(Joh 6:27). Me emme uskalla jättää huomiotta tätä voiman salaisuutta. Samoin kuin Kristus eli Isän yhteydessä, meidänkin tulee saada elämämme syömällä Kristusta.

Kun Israelin lapset olivat erämaassa, heitä piti elossa manna, joka käytettiin loppuun päivittäin. Tämän esimerkin kautta Jumala sanoo meille, että meille ei riitä tänään se, mitä saimme Kristuksesta eilen. Meidän pitää myöntää, että näemme nälkää hengellisesti, meistä tulee heikkoja ja avuttomia, jollemme saa tuoretta annosta taivaallista leipää joka päivä. Meidän pitää tulla usein Herran pöytään.