SILMÄT LUOTUINA JEESUKSEEN

"Silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen" (Hebr.12:2).

Jos kysyisit minulta, mitä maailmassa nyt juuri tapahtuu, minä vastaisin: "Kaikkea, mistä Jeesus ennusti tulevan tapahtumaan viimeisinä päivinä!" Hän sanoi, että ihmiset menehtyisivät pelosta, kun näkevät. mitä maan päällä tapahtuu. Hän ennusti maanjäristyksiä monin paikoin. Kansat nousisivat kansoja vastaan, etniset ryhmät toisiaan vastaan.

Me olemme eläneet ja nähneet ensimmäisten lopunaikojen profetioiden käyvän toteen silmiemme edessä. Esimerkiksi Luukas 21:11 sanoo: "Tulee suuria maanjäristyksiä."

Mitä Jeesus käski meidän tehdä, kun kaikki nämä tapahtuvat? Hän sanoi: "Kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä" (21:28).

Oi rakkaani, jos rakastat Jeesusta, sinun ei tulisi olla hämmentynyt tai peloissasi. JUMALA HALLITSEE KAIKEN.

Aluksi me vapisemme näiden kauheiden uutisten edessä. Silloin juuri on aika kääntää katse Jeesukseen. Hän johti meidät näin pitkälle. Hän on uskomme alkaja. Hän vie meidät maaliviivalle asti toivossa ja rauhassa, mitä ikinä tapahtuukin.

Älä anna minkään huonon uutisen masentaa tänään sieluasi. Katso ylös, pidä katseesi Jeesuksessa. Hän on tulossa hyvin pian.

"Pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen" (Hebr.10:23).