MUISTAEN DAVID WILKERSONIA by Gary Wilkerson

“Palveltuaan omana aikanaan Jumalan suunnitelmaa Daavid nukkui pois” (Apt. 13:36).

Keskiviikkona, iltapäivällä isäni David Wilkerson sai kotiinkutsun auto-onnettomuudessa. Suremme rakkaan isämme, uskollisen puolison ja pyhän Jumalan miehen poismenoa. Äitini Gwen, isäni vaimo 57 vuoden ajan, oli myös autossa mutta meille kerrottiin että hän toipuu täysin.

Isäni reilut 60 vuotta kestänyt palvelutehtävä teki vaikutuksen niin hänen läheisiinsä, kuin miljooniin ihmisiin ympäri maailmaa. Koemme tämän henkilökohtaisena menetyksenä mutta samanaikaisesti riemuitsemme tietoisina siitä että isä eli elämänsä täydesti, totellen Jumalaa hartaasti ja rakastaen Jeesusta radikaalisti.

Hänet tunnettiin rajattomasta uskosta. Hän uskoi että Jumala voi muuttaa jenginuoren ja epätoivoisimmankin huumenarkomaanin elämän. Hän uskoi että Times Squarelle, New Yorkin ytimeen voitaisiin perustaa seurakunta. Hän uskoi voivansa olla mies joka rakastaa vaimoaan ja lapsiaan. Ja niin hän tekikin.

Isä ei pitänyt fanfaareista, tunnustuksista ja seremonioista. Hän kieltäytyi kutsuista tavata maailman johtajia, mutta oli valmis antamaan kaikkensa tukeakseen köyhää orpoa tai leskeä hädässä.

Kuin entisaikojen kuningas Daavid, isä palveli Jumalan suunnitelmaa omana aikanaan. Hän julisti intohimoisesti,kompromissitta ja periksiantamattomalla laupeudella. Hän kirjoitti hämmästyttävän oivaltavasti, selkeästi ja vakaumuksellisesti. Hän kilvoitteli hyvän kilvoituksen ja kun hänen työnsä tuli päätökseen, hänet kutsuttiin kotiin.

En usko että isäni olisi sopeutunut hyvin eläkkeelle. En usko että hänen osakseen olisi sopinut istuskella keinutuolissa menneitä muistellen. Uskon että Jeesus, tämän tietäen, kutsui hänet kotiin.

Isän viimeinen tehtävä maan päällä oli toimia kaikkein köyhimpien asianajajana – antaa apua ja tukea köyhille lapsille, leskille ja orvoille. Teen Challengen, World Challengen ja Times Square Churchin perustamisen jälkeen hän halusi ruokkia nälkäänäkeviä lapsia maailman köyhimmissä maissa. Tänä päivänä Pass the Bread auttaa pelastamaan tuhansia lapsia 56 keskuksen kautta kahdeksassa eri maassa.

Kuin entisaikojen kuningas Daavid, palveltuaan Jumalan suunnitelmaa hän kuoli. Tiedän että jos isäni kykenisi rohkaisemaan sinua sanoillaan, hän pyytäisi sinua antamaan kaikkesi Jeesukselle, rakastamaan Jumalaa syvästi ja elämään toisten hyväksi.

Hänen aloittamansa työ jää elämään. Todistamme kaikki sen vaikutuksesta – ei ainoastaan hänen julistuksensa, kirjoitustensa ja maailmaa muuttavien työmuotojen vaikutuksesta, vaan hänen rakkaudestaan, myötätunnostaan ja hänen kyvystään inspiroida uskoamme suurempiin tekoihin.