HAKKAA NE POIKKI

Jeesus sanoo opetuslapsilleen: "Mutta, jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi: parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen" (Matt. 18:8).

Jeesus aloittaa lauseensa käyttäen sanaa ”mutta”, joka tässä tarkoittaa "tämän kaiken valossa". Hän sitoo tähän lauseeseen sen, mitä on juuri opettanut ihmistekojen ja ristin sekoittamisesta. Sanoessaan siis: "Jos sinun kätesi, jalkasi tai silmäsi viettelee sinua" hän puhuu rikoksesta, jonka risti aiheuttaa lihalle.

Sanoessaan "kiskaise pois ja leikkaa se irti", Jeesus puhuu juutalaisille kuuntelijoilleen ensin heidän luottamuksestaan hyviin tekoihinsa. Käsi, jalka ja silmä kaikki edustavat lihaa. Ne ovat itsellisyyden työkaluja, jotka saavat ihmisen kulkemaan omaa polkuaan, luottamaan omaan tahtoonsa ja voimaansa synnin kahleista irtautumiseen. Kristus sanoo itseensä luottavalle ihmiselle: "Silmäsi on keskittynyt vääriin asioihin. Sinä luotat omaan kykyysi ja voimaasi. Kaiva siksi silmäsi ulos päästäsi. Sinun tulee vapauttaa ruumiisi, mielesi ja sydämesi kaikesta pahasta ajattelusta. Luovu siitä, leikkaa se irti. Katkaise kaikki toivo yrittää uhrata Jumalalle mitään omalla ansiollasi tai hyvyydelläsi. Himo ja rikkomukset on leikattava irti, mutta ei omin käsin. Se on Hengen työtä.

"Juokse sitten vain suoraan syliini. Nöyryytä itsesi niin kuin lapsi, syleilemällä ristillä saamaani voittoa. Antaudu kokonaan riippuvaksi minusta. Ristillä tekemäni työn takia et ole enää itseäsi oma. Minä olen ostanut sinut. Minun Henkeni täyttää pyhyydenvaatimukseni sinussa."